Aliupseeriliitto ry
Tulosta sivu

19.2.2010 17.22

Neuvottelut jatkuvat.

Valtion neuvotteluissa edettiin tekstikokonaisuudessa.

Valtion sopimusneuvotteluissa koordinaatioryhmä kävi tänään läpi työryhmien kuluneen viikon aherruksen tulokset. Tekstikysymysten osalta voitiin todeta, että työryhmien ei ole enää tarpeen jatkaa, koska joitakin pykäliä lukuunottamatta sopimuksiin tehtävistä muutoksista on pitkälle yksimielinen näkemys.
 
Pääsopijajärjestöjen neuvottelupäälliköiden ja muutamien työmarkkinalaitoksen edustajien muodostamassa "superryhmässä" hiotaan ensi viikon torstaihin mennessä vielä tarkennusta vaativia pykäliä sekä käsitellään joitakin edelleen avoinna olevia kysymyksiä kuten palkkausjärjestelmien jatkuvuutta muutostilanteissa. Ryhmän asialistalla on myös henkilöstöpoliitiikkaan muutostilanteissa liittyvät kirjaukset.
 
Valtion koordinaatioryhmä kokoontuu seuraavan kerran torstaina 25. helmikuuta klo 15.00, jolloin alkaa neuvottelujen loppurutistus. Parhaimmillaan tulokseen voisi siis päästä vielä helmikuun aikana.
 
Kokonaistilannearviona voi todeta, että avoinna olevien asioiden joukko supistui tänään merkittävästi, mikä on positiivista. Samalla on kuitenkin pidettävä mielessä, että useampi iso neuvottelutuloksen saavuttamisen kannalta olennainen kysymys on vielä ratkaisematta.
  
Lisätietoja valtiosektorin sopimusneuvotteluista:
puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori; gsm 040-5083 382
valtiosektorin neuvottelupäällikkö Kristian Karrasch; 040-7289 046

Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design Oy