Väijymies Lapista huolissaan.
Tänään puolenpäivän aikaan liiton palautelaatikkoon putkahti postia kentältä. Väijymies Lapista, jonka toimipaikka on "kaakana kaikesta" pisti oheisen viestin:
Ottakaapa selvää monessako paikassa vartiomies tekee yksin työt vuoronsa-aikana.. Mies liikkuu aseen kanssa ja todellakin tekee työt yksin. Onkohan työturvallisuuslain mukaista ? Jos esim. rakennuksella, metsurina ym.. ym.. ei saa olla työturvallisuuslakiin vedoten tehdä yksin töitä niin tämän liiton alla sekin ilmeisesti hyväksytään? Poliisitkin kauhistelee nykyistä säästöjärjestelyämme..
Aihe on tärkeä ja vakava. Aliupseeriliitto ei ole milloinkaan hyväksynyt vartiointialan duunin tekemistä yksinään, eikä varsinkaan virka-ajan ulkopuolella. Aihe vaan tuntuu olevan arka. Minulle on vuosien saatossa jäänyt sellainen käsitys, ettei liiton haluta oikeasti puuttuvan tähän ongelmaan eikä vartiostojen työaika- ja henkilöstöjärjestelyihin yleisesti. Monesti ne halutaan hoitaa paikallisesti.
Tämäkin viesti osoittaa, ettei lähettäjä halua antaa palautetta nimellään eikä paljastaa työpaikkaansa. Valitettavasti nimettömiin yhteydenottoihin ei voi suhtautua vakavasti. Jos ongelmaan haluaa tosiasiassa ratkaisun, niin silloin on syytä ottaa yhteyttä ihan oikealla omalla nimellään.
Viestin ongelmaan on ratkaisu. Vartiohenkilöstön määrää pitää lisätä niissä kohteissa, joissa puolustusvoimat itse hoitaa vartioinnin. Tähän osaltaan pyritään turvallisuusvalvonnan kehittämisellä ja keskittämisellä. Samalla se myös tarkoittaa, että haittatöistä maksettavien korvausten jakajien määrä lisääntyy. Mitä vähemmän jakajia, sitä suuremmat haitat ukkoa kohti. Valitettavasti tämä on ollut yksi syy, miksi liitto on aiemmin pidetty kaukana tämän ongelman ratkaisemisesta.
Toisaalta työnantaja miettii jatkuvasti, miten se saa toteutettua vartioinnin mahdollisimman pienin kustannuksin. Kustannuksiltaan yksi aliupseeri vastaa ainakin kahta tai kolmea ulkoistettua, vartiointiliikkeen palkkalistoilla olevaa "yaris-miestä". Peli on kovaa ja kilpailu raakaa. Tässä kilpailussa ei kannata itse tehdä omasta työstään liian kallista.
Petteri Leino
Tosin eihän mitään missään ikinä tapahdu.
Opetan itse riskihallintaa kuuluvia asioita tuolla siviilipuolella ja jotain tiedän aiheesta. Olisi erittäin mielenkiintoista, miten tuossa maailmoja syleilevässä riskianalyysissä asioita on puntaroitu ja millä periaatteilla on todettu, että työturvallisuuslain periaatteet toteutuu.
Miten yksintyöskentelyn todennäköiset vaaratekijät on otettu huomioon ja millä riskienhallintakeinoilla riskit otetaan hallintaan. Onko riskianalyysin teossa ollut mukana kenttätyön tekijöitä? mikä on pääperiaatteita yleensäkkin riskikartoituksen teossa.
Toisaalta eniten huolestuttaa tuo viime vuosituhannelta oleva asenne/ajatusmaailma, asioita hoidetaan edellee sotilaskäskyinä. Ei tiedosteta perusoikeusjärjestelmän yleisiä periaatteita siitä, miten ja millä tavalla toimivaltaa käytetään toimenpiteen kohteena olevaan kansalaiseen.
Ja taas toisaalta, kun 551/2007:n "jalkauttaminen" kentälle oli mitä oli (varmistuttiinko, että vartio- ja päivystystehtävää suorittavat virkamiehet ovat osaamiseltaan lain vaatimalla tasolla => onko lain valmisteluiissa esitetty koulutusvelvoite hoidettu?). ONKO pv:n valmiuspäällikönallekirjoittama käsky vartio- ja päivystytehtävää suorittavan virkamiehen koulutus ja osaamisvaatimukset "jalkautettu" kentälle?
Jos huomioidaan tuo vartioimisliikkeen vartija ja hänen aiheuttamansa kustannut, minulla on erilainen "tuntuma" se kustannusvaikutukseen, kuin PL:lla. Olen sen kanssa kokreettisesti joutunut toimimaan. Kun otetaan erilaiset lain- ja sopimustason vaatimukset huomioon, aiheutuneilla kustannuksilla pidettäisiin monta nyt poispotkittua/siirrettyä virkamiestä vuosia töissä. Toisenlaisella foorumilla voin todistaa asian.
Hurlumhei, korkealta ja kovaa. . .
Pahhaa tekkee vanhalla virkamiehellä kun katselee ja ajattelee tätä "touhua". 31 vuotta takana, 2,5 vuotta jäljellä ja toivon mukkaan pääsen hengissä elakkeelle. Ei tule olemaan kaksinen homma tuo TUVA:n päässä olevan virkaveljen asema/työtehtävä.
Ehkä tästä olis hyvä jatkaa tuolla extran puolella?
Wapun jatkoja aseveljet
Valitettavasti eri puolustushaarat käyttävät edelleen eri tavalla toimintojaan, puhumattakaan siitä että mitä tapahtuu eri varuskunnissa ja varikoilla.
Hienoja käskyjä ja määräyksiä tulee esikunnista, mutta onkohan siellä koskaan mietitty että ensin pitäisi olla perusasiat kunnossa, kuten varusteet ja työtilat? Tämän jälkeen asiaa voidaan kehittää ja kehittyä.
Monesti olen keskustellut asioista muiden värvättyjen, ja jopa esimiesten kanssa siitä, että näissä kuuluisissa norsunluutornien kehittämistyöryhmissä yms. EI OLE kenttätyöntekijöitä mukana. ISO MIKSI??
En voi kuvitella sellaista tilannetta että 15-20 esikunnassa toiminut henkilö voisi tietää paremmin kenttätyöstä ja työmenetelmistä ( pahimmillaan nämä päätöksiä tekevät henkilöt eivät ole käyneet edes tutustumassa kenttätyöhön tai työmenetelmiin missään vaiheessa ).
Lausuntoja pyydetään joukko-osastoista, mutta mitä merkitystä sillä on?
OK, virkoja tulee lisää ja työtä saadaan tasattua. Enkä kiukuttele siitä että haittoja jaetaan useampien kesken. Työvuorosuunnittelulla saadaan asioita tasattua, eikä takkiin tule paljoa. Ehkä ja toivottavasti fiksulla työvuosuunnittelulla ja erilaisilla työaikajärjestelyillä saadaan työturvallisuutta parannettua.
Tähän vielä loppuun olisi kiva tietää, että kuinka monella henkilöllä tehtävänkuvauksessa lukee 100% vartiointi- tai päivystystyötä? Tämähän on kuitenkin ollut TUVA-hankkeen suunnitteluperuste ja peruste siihen miten virkoja ollaan kohdennettu eri puolelle "työturvallisuuden" nimissä.
Voin kertoa että meillä ei ole yhtään sellaista henkilöä......
T. jyri
Tämä yksin työskentely on lähtökohtaisesti johtamis- ja esimiestyön probleema. Valitettavasti tässäkin asiassa mennään tietoisella riskillä niin pitkään, kun jotain ikävää tapahtuu.
Saati siihen, että toisi muita epäkohtia esille....
Ilmeisesti kaikki ovat tyytyväisiä nykyiseen ja otetaan vastaan se mitä "joku" "jostain " sanoo ja käskee.
Mielelläni keskustelen asiasta lisää jos joku haluaa ottaa osaa keskusteluun ja yritetään yhdessä saada ratkaisuja asiaan.. PJ:n tai liiton kautta voin itseni antaa julki sillä tämä asia on tärkeä myös minulle.
Ratkaisumallit vain on hakusessa..
P.S. ihan noviisi en ole :D
Se joka sen aloittaa voi pakata jo varusteensa varusvarastolle palautettavaksi. Puhui siitä sit vaikka suljetullapuolella.
Koska aina löytyy joku pikkusielu joka juoksee siitä rollimaan.
Kyllä ne selitykset keksii ja keinot rangaista niitä jotka puhuu.
Mutta mulla olis toive: laittakaa uudet palkkataulukot edunvalvonta sivulle.