Aliupseeriliitto ry
Tulosta sivu

Blogietiketti

Blogissa voi kommentoida nimimerkillä, toki omalla nimellä jätetty kommentti otetaan aina vakavammin. Kommentteja voivat jättää kaikki internetin yli 2 miljardia käyttäjää. Blogin ylläpitäjä ei voi muokata kommentteja. Me ainoastaan ratkaisemme sen, mitä julkaistaan! Tästä syystä korostamme muutamia etikkisääntöjä, sillä blogin ylläpitäjä on oikeudellisessa vastuussa blogissa julkaisuista teksteistä.

 

Kommentoi lyhyesti ja ytimekkäästi. Pysy asiassa. Muista, että kirjoitat julkaistavaa tekstiä. Kritiikki on sallittua. Emme julkaise kommentteja, jotka sisältävät alatyylin ilmaisuja, epäasiallisuuksia tai henkilökohtaisia (kunnia-)loukkauksia. Emme myöskään julkaise selkeitä häiriökommentteja.


Puheenjohtajan blogi

15.6.2010 12.27

Huolto kovassa muutoksessa

Isännästä tuli renki ja omistajasta hyyryläinen.

Puolustusvoimien huoltoa ja muita tukipalveluja on käsitelty kovalla kädellä koko 2000-luvun. 1990-luvun alussa käynnistettyä ulkoistamisvillytystä on toteutettu raivokkaasti viimeisten kymmenen vuoden aikana. Ja jatkoa seuraa.

 

Ensin siirrettiin ilmaiseksi kaikki kiinteistöt Senaattikiinteistöille ja Kruunuasunnoille. Entisestä omistajasta tuli vuokralainen, joka maksaa täyttä vuokraa sopimukseen kuuluvista neliöistä. Kuinka ollakaan vuokrasopimukset ovat sellaisia, ettei niistä pääse irti vaikka tarvetta tiloihin ei enää olisi. Tai pääsee, mutta se maksaa (ja paljon).

 

Sitten lopetettiin oma erikoissairaanhoito ja ulkoistettiin työterveyshuolto. Miten kävi? Nyt erikoissairaanhoitoa tarvitseva sotilas jätetään oman onnessa nojaan ja kunnallisen terveydenhoitojärjestelmän vastuulle.

 

Tämän jälkeen meni maavoimien kunnossapito ja koko puolustusvoimien taloushallinto. Nyt MILLOG päättää, miten sotaväen värkkejä pidetään kunnossa ja paljonko sotaväki siitä maksaa. PALKEET on ihan oma lukunsa!

 

Siinä välissä ulkoistettiin vähän vaatetushuoltoa, muutaman varuskunnan muonitus ja osin kuljettajakoulutus ja taisi siinä mennä jotain muutakin.

 

Eikä tässä vielä kaikki. Seuraavat muutokset koskevat koko puolustusvoimien muonitusta sekä osin räjähtävän materiaalin elinkaaren hallintaa.

 

Seuraavien kuukausien aikana puolustusministeri tulee päättämään puolustusvoimien muonitushuollosta vastaavan PURU:n yhtiöittämisestä. Nopeimmillaan yhtiöittäminen tapahtuisi 1.7.2011 alkaen, tai viimeistään 1.1.2012 alkaen. PURU:sta perustetaan 100 prosenttisesti valtion omistama yhtiö.

 

Räjähtävän materiaalin elinkaaren hallinta koskettaa nykyistä Räjähdelaitosta sekä eräitä huoltorykmenttien alaisia varasto-osastoja. Käytönnössä se tarkoittaa seuraavia toimipiteitä:

  • 1.1.2012 mennessä Räjähdelaitoksen ja varasto-osastojen organisaatiota supistetaan niin, että sieltä vähenee 113 tehtävää. Vähennykset kohdistuvat Haapajärvelle, Niinisaloon, Keuruulle, Koivujärvelle, Parkanoon, Toivakkaan ja Ähtäriin.
  • 1.1.2013 mennessä organisaatiota edelleen supistettaan niin, että henkilöstöä vähennetään 68 tehtävän edestä. Vähennykset kohdistuvat Haapajärvelle, Hattulaan, Keuruulle, Mikkeliin, Parkanoon, Savitaipaleelle, Tammelaan, Toivakkaan ja Ähtäriin. Parkanossa tuotantotoiminta lakkaa.
  • 1.1.2016 mennessä toimintaa edelleen supistetaan niin, että henkilöstöä vähenee 31 tehtävän edestä. Vähennykset kohdistuvat Haapajärvellä ja Ähtärissä. Koivujärven varasto-osasto lakkaa kokonaisuudessaan.
  • 1.1.2018 mennessä toimintaa edelleen supistetaan niin, että henkilöstöä vähenee 35 tehtävän edestä. Vähennykset kohdistuvat Haapajärvelle. Toivakan varasto-osasto lakkaa kokonaisuudessaan.

Eikä tämä tähän lopu, sillä jatkoa varmasti seuraa.

 

Pakko kertoa tähän loppuun yksi järkyttävä esimerkki. Sota-arkisto siirrettiin joku vuosi sitten Kansallisarkiston alaisuuteen. Siirtoon liittyen Kansallisarkisto ilmoitti, etteivät he ota kaikkea materiaalia vastaan, joten sotaväen piti perustaa uusi arkistoyksikkö hallinnoimaan henkilöasiakirjoja. Samalla Kansallisarkisto ilmoitti, etteivät he ota vastaan järjestämätöntä materiaalia. Näin puolustusvoimien piti maksaa monen vuoden projektista miljoonia, jotta vuosikymmenten aikana järjestämätön arkistomateriaali luetteloidaan. Nyt tämä projekti alkaa olla loppusuoralla ja armeijan kustantama arkistomateriaalin järjestäminen on valmistumassa, niin Kansallisarkisto on suunnitellut kaikessa hiljaisuudessa Sörnäisten toimipisteen lakkauttamista vuoden 2012 alusta lukien!

 

Tätä voisi pitää varsinaisina härskiyden esimerkkinä, jossa ensin kupataan rahat ja sitten lopetetaan koko toiminta.

 

Näihin kuviin ja tunnelmiin...

 

P Leino


Palaa otsikoihin | 16 Kommenttia | Kommentoi



Poutapilvi web design Oy