Aliupseeriliitto ry
Tulosta sivu

Puheenjohtajan blogi

8.1.2012 10.22

Myrskytuhot ja armeija

Ylipäällikköehdokkaat vaativat yksimielisinä armeijaa myrskytuhoja selvittämään.

Turun Sanomien vaalipaneelissa 7.1.2012 presidenttiehdokkaat olivat uutisten mukaan yksimielisesti vaatimassa Puolustusvoimien käytölle näkyvämpää roolia Tapani- ja Hannumyrskyn (vast.) tuhojen raivaamistehtävissä. Tämän keskustelun vissiin aloitti ehdokas Paavo Väyrynen, joka moitti hallituksen saamattomuutta asiassa. Vastaavaa keskustelua on käyty aeimminkin. Parin edellisen runsaslumisen talven aikana helsinkiläiset kyläpoliitikot olisivat halunneet varusmiehet lumitöihin, jotta nappaskengissä pääsee Eirasta Stockmannin Herkkuun ostamaan kissalle silakkafileitä.

 

Tehdään nyt selväksi muutama asia. On totta, että Puolustusvoimilla on lakisääteinen tehtävä antaa virka-apua eri VIRANOMAISILLE. Virka-apu perustuu sitä pyytävän viranomaisen harkintaan tarpeesta ja mahdollisesta Puolustusvoimien lisäarvosta asian hoitamisessa. On luonnollista, että Puolustusvoimat antavat virka-apua sen erityisosaamisen kuuluvissa tehtävissä kuten räjähteiden etsinnässä ja niiden tuhoamisessa.

 

Toiseksi Fortum ja muut sähkönjakelua hoitavat yhtiöt ovat markkinavoimien periaattein toimivia itsellisiä yrityksiä. Kyllä näiden yritysten pitää itse vastata sähkönjakelun toimivuuden varmistamisesta ja sama koskee teleoperaattoreita. Ei voi olla, että yksityisen yrityksen epäonnistuessa tehtävissään, kutsutaan armeija hoitamaan homma.

 

Kolmanneksi myrskytuhojen korjaaminen on pääasiassa kaatuneiden puiden raivaamista sähkölinjojen päältä ja linjojen uudelleen rakentamista - ammattimiesten hommaa siis! On täysin poissuljettua, että lakisääteistä varusmiespalvelustaan suorittavat nuoret miehet ja naiset määrättäisiin pokasahan kanssa kaatamaan konkelossa olevia petäjiä tai pylväsapinan kengissä kiipeilemään sähkötolppiin. Tehtäviin, jotka ovat tarkkojen työsuojelumääräysten säätelemiä ja erityistä ammattitaitoa vaativia. Ei meinaan kuulu nämä hommat varusmiehille!

 

Edellä olevalla en tarkoita, etteikö Puolustusvoimia ja varusmiehiä pidä käyttää virka-aputehtäviin. Siitä ei todellakaan ole kyse. Jos myrskytuhojen pelastustöissä olisi pitänyt evakuoida ihmisiä, niin sotilaspoliisikoulutetut varusmiehet olisivat aivan omiaan tällaisiin tehtäviin. Taikka mikäli kuntien sosiaaliviranomaiset olisivat tarvinneet apua haja-asutusalueilla asuvien vanhusten tilanteen tarkastamiseksi, niin varusmiespartioiden käyttö olisi ollut täysin perusteltua. Samoin varusmiehiä olisi voitu käyttää vedenjakelutehtäviin, jos siihen olisi ollut oikeasti tarvetta. Koska teleoperaattorit eivät ole huomioineet poikkeusolojen vaatimuksia verkkojen rakentamisessa, niin Puolustusvoimat olisivat voineet virka-apuna turvata lisävirran saannin kännykkämastoihin. Tässä vain muutamia esimerkkejä.

 

Tässä virka-apukeskustelussa on kokonaan sivuutettu kodinturvajoukkojen (nyk. maakuntajoukkojen) rooli. Nehän olisivat aivan omiaan tämän kaltaisiin tilanteisiin. Kodinturvajoukkoajatukselta katkaistiin kaula ja koko ajatus haudattiin. Muistutan vaan, että siinä olisi ollut aivan uusi voimavara kokonaismaanpuolustuksen resursseihin.

 

Petteri Leino

 

JK En unohtanut Lapinlahden Legioonaa ja puupyssymiehiä näissä asioissa, mutta olisihan se ennenkuulumatonta, että siviilipalvelusmiehiä käytettäisiin siviilipalvelustehtävissä!

 

JK2 Saamani varman tiedon ja Puolustusvoimien verkkosivuilta tarkistetun tiedon mukaan, Puolustusvoimat antoi virka-apua mm. teleyhteyksien sähkönsyotön osalta.


Palaa otsikoihin | 9 Kommenttia | Kommentoi

8.1.2012 12.15
turjake
Mutta millaisen viestin antaa esim. ulkomaille tieto että suomalaista sotilasta ei saa käyttää vaarallisissa tehtävissä? Ajattelevat varmaan ettei niitä voi sotaankaan pistää kun siellä on vaarallista. Sivusta katsoen kyllä kovin huvittava homma.
8.1.2012 14.01
Niinpä
Varusmiehet ovat opettelemassa maanpuolustusta. Ei siviilialan töitä, johon sivarit sopisi aivan mainiosti. Eka kuukaus moottorisahan opettelua yms ja sit vaan töihin...
PV:hän antoi virka-apua varavoimakoneiden muodossa kännykkä- ja virvemastoille.
Ja tais jonkun uutisen mukaan, olla jopa PV:n varavoimakone jossain koululla antamassa virtaa, evakuointi pisteellä. Kun oli ollu sähköt poikki pidemmän aikaa.
8.1.2012 15.03
P Leino
Turjakkeelle
Eiköhän sota ja rauhan ajan myrskytuhot ole hieman eri mittakaavan hommia. Mielestäni tämä antaa ulkomaille juuri sen tiedon mitä pitääkin: suomalaiset sotilaat hoitavat sotimisen, eikä kyki everstin kaalimaalla - niin kuin itäisessä naapurissa!
9.1.2012 7.33
No uskaltaisitteko oikeasti lähteä sitten sotaan näiden nykyisten näppylänaamojen kanssa?
9.1.2012 10.23
P Leino
Uskaltaisin!

Samanlaisia näppylänaamoja ne ovat olleet vuosisatoja, mutta annas olla kun päästät ne irti...
9.1.2012 14.23
asiaa?
virka-apu
Tämä pv:n virka-apu asia on sellainen, että siitä ei kannattane jauhaa tällä palstalla koska siitä on jo voimassa olevat säädökset ja määräykset. Väyrynen reservin kapteenina ei vain tiennyt nykylainsäädännöstä vaan yritti lausunnollaan vissiin saada ääniä myrskyn kurimukseen ja sen seurauksena sähköttä jääneiltä kansalaisilta. Eli armeija auttaa kansalaisia siinämääriin kuin nykyään laissa, asetuksissa ja määräyksissä on säädetty, ei vain?
10.1.2012 9.28
postimiespate
täh?
9.1.2012 7.33
No uskaltaisitteko oikeasti lähteä sitten sotaan näiden nykyisten näppylänaamojen kanssa?


ei taida kaveri oikeasti tajuta, että meidän reservimme on oikeasti täynnä rautaisia ammattilaisia.. vaikka VM palvelus antaisi ymmärtää jotain muuta.. muutamavuosi reservissä kasvattaa kummasti..
13.1.2012 8.22
totta ja totta
Varmaan noilla näppylänaamoilla tarkoitetaan palveluksessa olevia ja totta on etten minäkään lähtisi näiden kanssa sotimaan saatikka sitten tuulen kaatamia raivaamaan. Mutta jos reservistä puhutaan niin ihmeitä tapahtuu, aika monesta "näppylänaamasta" on tullut todettua että "oh hoh" ja ihan positiivisessa mielessä! Eikä se ollutkaan turhaa paasaamista ja kädestä pitäen näyttämistä. Reserviläisten kanssa lähtisin matkaan melkeinpä minne vaan...
22.1.2012 0.51
Oltermanni
"Totta ja totta" nimimerkille.
Palveluksessa nyt olevat asevelvolliset ja se reservi joka heistä tulee,( + muu reservi) on tärkeä osa sitä nyrkkiä joka yhdessä, koulutetun kantahenkilökunnnan kanssa tekisi ihmeitä - tarvittaessa. Tästä ei liene kenelläkään epäselvyyttä. Alokkaat ovat näppylänaamoja, mutta heistäkin sotilaita tulee...


Poutapilvi web design Oy