Työtaistelu- eli lakkomuodot
Yleislakko
Tarkoittaa, että kaikki työt lopetetaan lähes koko yhteiskunnassa useamman palkansaajakeskusjärjestön yhteisellä päätöksellä. Suomessa oli yleislakko viimeksi vuonna 1956.
Täydellinen eli totaalinen lakko
Tarkoittaa, että kaikki työt lopetetaan kyseisessä työpaikassa taikka sopimusalalla. Hyvin yleinen lakon muoto, jota on käytetty useasti.
Täsmälakko
Tarkoittaa, että kaikki työt lopetetaan vain tiettyjen tehtävien tai työpisteiden osalta. Kohdistetaan yleensä siten, että pieni joukko asetaan lakkoon ja näin vaikeutetaan myös muiden työntekoa. Myös hyvin yleinen lakon muoto, jota käytetään useasti. Esimerkkeinä ovat mm lääkärilakko ja rajavartioiden lakko vuodelta 2005.
Tukilakko
Tarkoittaa, että kaikki työt lopetetaan tueakseen jonkun toisen tavoitteita. Käytännössä lähes aina laiton lakko, josta seurauksena merkkittävät sanktiot. Suomessa nykyään melko harvinainen työtaistelumuoto.
Pistelakko
Tarkoittaa, että kaikki työt lopetetaan vain yhden työvaiheen osalta. Nykyään toteutetaan lähinnä keskeytymättömässä vuorotyössä tiettyjen työvuorojen osalta. Käytetty Suomessa yleensä ensimmäisenä työtaistelumuotona, ennen täsmä- tai täydellistä lakkoa.
Ulosmarssi
Tarkoittaa, että yhden tai useamman työpaikan kaikki henkilöt lopettavat työt kesken päivän ja marssivat pois työpaikalta. Käytetään jonkin verran teollisuudessa, kun halutaan vaikuttaa esim irtisanomisuhkaa vastaan.
Työnseisaus
Tarkoittaa, että kaikki työt lopetetaan määräajaksi ilman ennakkovaroitusta. Käytetään jonkin verran teollisuudessa, kun halutaan vaikuttaa esim yhtiön päätöksentekoon.
Mielenosoituslakko
Kohdistuu yleensä johonkin muuhun kuin työnantajaan. Periaatteessa myös ns italialainen lakko on eräällä tavalla mielenosoituksesta. Laiton työtaistelutoimenpide, josta lähes aina merkittävät sanktiot.
Korpilakko
Kyseessä on paikallisesti improvisoitu, laiton lakko, joka kohdistuu yleensä yhteen työpisteeseen. Laiton työtaistelutoimenpide, josta lähes aina merkittävät sanktiot.
Joukkoirtisanoutuminen
Tietty ammattiryhmä irtisanoutuu yhdellä kertaa. Ajankohtainen TEHY:n työtaistelutoimenpide. Suomessa käytetty tiettävästi ensimmäisen kerran 1920-luvun alussa, jolloin merkittävä määrä upseereja irtisanoutui. Virkamiesten osalta kielletty työtaistelumuoto.
Työnantajan työtaistelutoimet
Työnantajan laillinen työtaistelutoimenpide on työsulku, jossa työnantaja sulkee työpaikan ja keskeyttää palkanmaksun.




