Maanpuolustusjärjestöjä
Kadettikunta ry on itsenäisen Suomen kadettikouluissa (Kadettikoulu, Merisotakoulu, llmasotakoulu) tai Maanpuolustuskorkeakoulussa upseerin tutkinnon suorittaneiden upseerien (kadettien) maanpuolustusaatteellinen veljesjärjestö.
Reserviläisliitto ry on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö. Jäsenenä on noin 33.000 suomalaista miestä ja naista. Ammunta, maastotoiminta, urheilu- ja liikunta sekä aatteellinen maanpuolustustyö ovat yleisimpiä toimintamuotoja. Toiminta tapahtuu liiton paikallisissa jäsenyhdistyksissä, joita on 358 eri puolilla Suomea.
Suomen Reserviupseeriliitto ry on nimensä mukaisesti reserviupseerien etuja ja valmiuksia kehittävä toiminnallinen ja aatteellinen maanpuolustusjärjestö. Liiton tehtävänä on ylläpitää reserviupseerien sotilaallisia tietoja, johtajakykyä ja valmiuksia sekä toimia yhdistystensä ja niiden jäsenten välisenä yhdyssiteenä.
Maanpuolustuskoulutusyhdistys tarjoaa maanpuolustuskoulutusta 15 vuotta täyttäneille.
Reserviläisurheiluliitto tarjoaa merkittävää urheilutoimintaa. Käy katsomassa heidän hyviä sivuja.
Naisten Valmiusliitto ry on perustettu 1997. Sen tehtävänä on herättää tietoisuus arjen turvallisuuteen liittyvän tieton ja koulutuksen tarpeellisuudesta, lisätä suomalaisten naisten mahdollisuuksia osallistua kokonaismaanpuolustustyöhön sekä kehittää yksilöllisten valmiuksien kautta perheen ja yhteiskunnan varautumiskykyä poikkeusoloissa.
Suomen Rauhanturvaajaliitto ry eli entiseltä nimeltään Suomen Sinibarettiliitto on rauhanturvatoiminnassa palvelleiden maanpuolustusjärjestö.


